Mulla oli tossa viime kuussa vähä kevätväsymystä, minkä seurauksena löysin kävelylenkit. Kävelyillä alko aina runottammaan, niin niistä sitten tuli runokävelyitä.
Me juostiin tien toiselle puolelle
ja kiivettiin lumivuorelle
me nähtiin ne viholliset
mutta ei hyökättykään
vaan jäätiin hieromaan
sopua
mutta viholliset oliki ovelampia.
Sinä jouvuit vangiks
keskelle metän sulanutta aluetta
jossa oli vartioina
maasta näkyvät puolukanvarvut
ja mää yritin ettiä
vihollisia jotka oli menny piiloon
vaikka sää olit kiikissä
ja mun nenä vuoti vähäse.
Minä pelastin sut vihollisilta
olin hyvis ja sankari
sun supervoimat ei toiminu
kun olit taioilla suojatussa vankilassa
mutta kun mää sain meille rauhan
sun voimat tuli takasin.
Me mentiin pihalle
puolustamaan äitiä uusilta vihollisilta
kun niitä tuli taas
mutta äiti oliki tehny
sun lempiruokaa makaroonilaatikkoa
ja huus kaikki syömään.
Me jätettiin taiotut vartijat
suojelemaan
ja juostiin sisälle.
Kuu kiipes
tornin tikapuita pitkin
auringonoranssien koivujen
päälle
ja minä mietin
kun vastaan käveli poika pipo päässä
mihin se lähti juoksemaan
vaikka se käveli
ja minä.
Kuun vieressä
taivaan hiutuvahautuvat
valkoset pumpulit
näytti iha jonku ison
tai pienen linnun siiven
huiskaukselta
sillai iha kuiskauksen hiljasesti.
Fshuih vaa.
Ja kun mää kävelin etteenpäin
siellä käveli taas poika
pipo päässä
mutta se oli eri poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti